keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Lahjapostaus

Tähän postaukseen tulee kuvia joululahjoistani, mutta ennen sitä pienesti Dixien kuulumisia. Jos et ole kärryillä, niin lue painamalla tästä mitä viikonloppuna on tapahtunut. Tänään olen käynyt tallilla kahdesti, kummallakin kerralla maastakäsin maneesissa kävelemässä (tosiaan poni on nyt ratsastuskiellossa ainakin pari viikkoa) ja vaihtamassa ponille tukisiteen. Tai no, itse pidin vain lähinnä sille seuraa ja syötin porkkanoita, kun osaavammat hoiti. Dixie seisoi koko operaation hievahtamatta paikoillaan. Jalka, joka paljastui paksun siteen alta oli kuiva, eikä nesteitä ollut enää juuri nimeksikään. Hyvältä vaikuttaa siis. :) Illalla käydään vielä antamassa iltalääke.


Kameraan, uusi ja pidempi putki! Zoomaa tosi pitkälle ja kuvien laatu pysyy hyvänä. Tykkään todella paljon, tälle tosiaan tulee käyttöä!


Hiusneuloja ja kaverilta korviksia. Sain myös Liisalta ihanat sammakkokorvikset, mutta kun ne on korvissa niin jäi kuvaamatta. Muuta tällaista pientä ja tyttömäistä tuli myös, kuten sydänrahapussi, mutta unohdin kuvata. :/


Emmalta ihana Lacosteen hajuvesi. :)


Liisa huolehtii, etten kuole nälkään ;) Omarien lisäksi sain tällaisia karkkilaatikoita myös yhden Julian ja kaksi Fazerin sinistä, mutta ne kuluu myös aika hyvin Orange is the new black - sarjaa netflixistä katsoessa. Kumma juttu.


Emmalta jättimuki (joka on nytkin käytössä), ihanan pitkät sukat ja silmälappu. :D


Suklaata ja villasukkia lisää.


Ihana blingbling neule ja samaa sävyä oleva huivi.


Astioita, sitä sarjaa mitä kerään. Väreinä kerään pinkkiä ja pastellinsinistä, mutta valkoistakin vähän löytyy. Silti kuitenkin haluan, että mieluummin ostettaisiin pinkkiä tai sinistä, koska ne on kivoja värejä ja itse tylsistyisin, jos kaikki astiani olisivat vain valkoisia. :D



Sitten tietysti tämä ratsastuskypärä. Harmittaa, etten pääse tätä vielä hetkeen käyttämään ponin saikkuillessa, mutta heti kun se on terve niin kypärä siirtyy käyttöön. Kyseessä siis Lami-Cell Elite kypärä, jonka valitsin itse jo tämän kuun alussa mutta sain vasta jouluna.

Lisäksi sain myös lahjakortin hiustenvärjäykseen, rahaa ja muitakin juttuja. Mitä te saitte ja mikä oli teidän paras joululahjanne? :)

tiistai 24. joulukuuta 2013

Hyvää joulua!

 
Toivottaa minä ja Dixie! Jos et muuten ole lukenut vielä meidän klinikka viikonloppua, niin lue se painamalla tätä . Tosiaan Dixie on nyt joululoman potilaana, liikutuskiellossa ja lääkehoidossa. Tukisidettä vaihtelemme myös parin päivän välein. Tänään olen käynyt tallilla aamulla ja päivällä ponia taluttelemassa. Äiti kävi myös illalla antamassa antibioottia. Onneksi se kuitenkin voi jo paremmin ja on virkeä, oma itsensä.

Huomenna tulossa myös lahjapostausta. Olisi kiva saada taas kommenttejakin, kun blogin puolella on ollut aika hiljaista. :)

maanantai 23. joulukuuta 2013

Klinikkareissuksi meni.

Monet varmaan huomasivatkin, että joulukalenterin postaukset ovat jääneet (eikä niitä kyllä enää tänä vuonna lisää ilmestykään, ihan normipostauksia vain.) Mutta aloitetaanpas ihan alusta, jos muistan jotakin näistä aika kiireisestä ja stressisistä päivistä.

Perjantaina vielä kaikki oli ihan superhyvin. Olin Dixiellä tunnilla ja se liikkui paremmin, kuin minulla koskaan ennen. Siis oikeasti ravasi todella hyvin, teki pivotit hyvin, kaikki meni hyvin.

Lauantaina äiti ensin siivosi karsinan ja koska poni oli matolääkkeen vuoksi pe-su sisällä, menin kävelemään maastakäsin siksi aikaa metsälenkin. Dixie oli täysin normaali, virkeä ja rento. Liikkui myöskin ihan normaalisti, en huomannut mitään tavallisesta poikkeavaa.

 
 
Talliin tultuamme Dixie alkoi kuitenkin täristä. Se tärisi todella hurjasti, joten heitimme sille heti loimen niskaan. Poni puuskutti,  vilkuili kylkiään ja pari kertaa kävi makuulla. Se oli myös aivan hiessä. Äiti sanoi, että karsinaa siivotessa lantaa ei ollut oikeastaan yhtään. Tässä tietenkin ensiksi katsottiin ja odotettiin, pikku hiljaa ponin tärinä lakkasi ja se alkoi syödä.
 
 
Jossain välissä meitä ohjeistettiin menemään rauhallisesti kävelemään maneesiin. Maneesissa sitten pistettiin merkille, että Dixie tavallaan "pudotti" toisen takajalkansa todella raskaasti maahan joka askeleella. Tarkemmin kun katsottiin jalkaa, niin sehän olikin turvonnut ihan yht'äkkiä todella isoksi.
 
Tallissa sitten huomattiin, että reikähän siellä oli, takajalan kinnernivelen kohdalla. Aika pahassa paikassa siis.. Huuhdeltiin tätä puhdistusbetadinella monta kertaa ja sitten vietiin takaisin karsinaan. Kuumekin mitattiin, mutta sitä ei ollut.
 
Illalla tuli eläinlääkäri, joka mittasi ensin kuumeen, mikä olikin noussut normaalista 39 asteeseen. Hän sitten tutki myös jalkaa, joka oli paksuuntunut lisää ja muistutti lähinnä tukkia. Dixie sitten rauhoitettiin ja ell tutki sen jalkaa. Nivel oli todella paksuna ja pelättiin, että poni tarvitsisi nivelhuuhtelua. Siispä saatiin lähete Helsingin yliopistolliseen sairaalaan.
 
Sunnuntai aamulla olimme jo kuuden aikaan tallilla. Jalan turvotus oli levinnyt nilkkaan asti. Poni meni onneksi todella kiltisti traileriin ja matkusti siellä ihan superhyvin. Ruokaa se oli saanut viimeksi la illalla ennen eläinlääkärin tuloa, koska sitä ei saanut syöttää enää, jos klinikalla sitten tehtäisiinkin se nivelhuuhtelu.
 
Kun vihdoin päästiin Viikkiin, otin Dixien trailerista ja mentiin heti sisälle. Ihan uskomatonta, miten rauhallinen koko hevonen oli. Se käyttäytyi todella järkevästi, vaikka paikat olivat ihan uusia ja kuului mitä erilaisempia ääniä.
 

Hevosenhoitaja teki sille ensin perustarkistuksen ja sitten vasta tuli eläinlääkäri. Tämä totesikin heti alkuun, ettei tarvitse sanoa mistä on kyse, kun niin selvästi näkee. Jalkahan oli tosiaan ihan kauhea tukki, joten stressasin hyvin paljon, miten kaikki tulisi menemään. Ell taivutteli sitä ja käski minun kävellä ja juosta yhtä käytävää Dixien kanssa. Sitten poni rauhoitettiin ja ultrattiin. Varoitimme jo aluksi, että Dixie on todella herkkä rauhoitusaineelle. Siispä sille laitettiin pienempi annos, mutta poni alkoi jo minuutin päästä nuokkua ja nukkua. :D Hevosenhoitaja sitten näytti minulle miten saisin pidettyä sen hereillä: koska otsaan kevyesti koputtelu tai turpaan kevyt läpsiminen eivät toimineet, piti minun työntää sormi ponin korvaan. No se herätti sen aina pariksi sekunniksi, mutta sitten se taas alkoi nuokkua. :D

Ultraus ja verinäyte paljasti sen, että tulehdus ei ollut mennyt niveleen. Nivelhuuhtelua ei siis tarvittu. Jalka oli kuitenkin paksu ja röntgenit otettaisiin vasta seuraavana päivänä, joten eläinlääkäri halusi pitää Dixien yön yli sairaalassa. Samalla se saisi siellä suonensisäisesti antibioottia.

Sinne siis poni jäi yöksi. Tässäkin kohtaa stressasin hyvin paljon, vaikka tietty tiesinhän, että se on siellä mitä parhaissa käsissä. Seuraavana päivänä, eli tänään sitten saatiinkin jo mennä hakemaan mamma kotiin. Röntgenit olivat ihan puhtaat myös.



 
Näissä kuvissa Dixie on Viikissä. Tämä oli niin hyväntuulinen kun tultiin, söi heiniään ja halusi rapsuttelua. Sille oltiin tehty niin upea lettikin. Jalassa sillä oli tukisiteessä ja kummallakin puolella kaulaa kaksi ajeltua kohtaa, jossa oli näitä kanyyleitä (ne otettiin siellä pois.) Myös jalan kohta on tuollainen kalju, että melko persoonallisen näköinen on poni nyt :D
 
Matka takaisin kotiin meni myös hyvin ja Dixie pääsi heti omaan karsinaansa syömään heiniä. Annoimme sille illalla myös yhden lääkkeen ja sen antaminen sujui hyvin, vaikka poni olikin erittäin epäluuloinen. Tosiaan poni on nyt lääkekuurilla, on varmaan pari päivää sisällä ja vaan talutellaan. Jossain välissä saattaa päästä pieneen tarhaankin. Dix saa siis kunnon lomat ratsastuksesta ja luvassa on myös lääkkeiden loputtua jalan ultraus uudelleen. Mutta tärkeintä, poni tulee toipumaan :)
 
Kotimatkalle lähdössä - kuva.

torstai 19. joulukuuta 2013

Joulukalenterin luukku 18-19

 
Tämä on siis kahden luukun postaus, kun eilen ei tullut kirjoitettua. Sovitaan vaikka että luukku 18 on ratsastusasiaa ja luukku 19 on kuvia.
 
 Olin Dixiellä tunnilla ja harjoiteltiin aluksi aika tärkeää juttua: yhdenohjanpysäystä. Ensin paikallaan, ohjat löysiksi ja pidetään niiden keskikohdasta yhdellä kädellä kiinni. Toinen käsi liukuu toista ohjaa alemmas ja ottaa käden polven yläpuolelle kiinni. Se on siinä niin kauan, että hevosen pää myötää. Ei haittaa, vaikka hevonen alkaisi aluksi pyöriä, pidät vain ohjan polven yläpuolella kiinni. Heti kun hevonen myöntää, paine poistuu eli päästät ohjan löysäksi.
 
Kun tämä paikallaan onnistui, tein käynnissä. Jossain satunnaisissa kohdissa vain pyysin käden polven yläpuolelle ja aluksi poni pyöri, mutta ymmärsi idean sitten, pysähtyi ja taipui. Tätä tehtiin monta toistoa kummallekin puolelle, Dixie ei pyörinyt enää kuin ehkä kerran ja tehtävä alkoi onnistua. Tärkeä taito kaikille ratsastajille! :)
 
Loppu tunnin tein ykkös- ja kakkospivotteja, jotka pyörivät ja taipuivat tänään mukavasti. Jotain kehitystä on siis tapahtunut, koska kesällä ne olivat raskaita tehdä ja nyt D tekee ne tosi hyvin, vaikkakin toinen puoli on edelleen hitusen hankalampi.
 
Sitten luukku 19, eli kuvia, joita whatsappini on täynnä. Meillä on siellä ryhmä, jossa lähetellään yleensä aika paljon myös erilaisia kuvia, joten kännykkäni muisti on aika kovilla. Tässä näitä meidän elämän totuuksia.
 
 
 



 





 






 



 





tiistai 17. joulukuuta 2013

Joulukalenterin luukku 17


Tähän luukkuun tulee kaikki videoni Dixiestä, joita ei kuitenkaan ole kauhean paljoa. Pitäisi kuvailla niitäkin enemmän! Huom, videot eivät ole aikajärjestyksessä. Uusin video on 28.9. video.

Nyt muuten luukkujen kohdalla pää lyö jo ihan tyhjää joulukalenterin postauksien suhteen, joten pienet elonmerkit teiltä lukijoilta olisi todella kivoja. Millaisen postauksen haluat? Avaa suusi! :)


















Mistä videosta pidit eniten?

maanantai 16. joulukuuta 2013

Joulukalenterin luukku 16

 
Teidän vuoro! Millaisia erikoispostauksia haluatte? Vielä on kahdeksan päivää aikaa toteutella. :)

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Joulukalenterin luukku 15

 

 
Joulukuu on jo puolessa välissä, joten piti ulkoasulle saada uutta ilmettä. Siispä luukku 15 pitää sisällään uuden kuosin blogille. Sofia teki bannerin, kiitoksia vaan paljon! :) Nimeä klikkaamalle pääset hänen blogiinsa.

 Halusin saada ulkoasusta vähän talvisemman, vaikka mulla ei ollutkaan banneria varten hyviä talvikuvia. Kuitenkin olen tyytyväinen, mitä mieltä te olette? Luopuminen vanhasta bannerista oli aika tuskaista, koska rakastin sitä. :D

Ennen

Jälkeen