perjantai 28. helmikuuta 2014

Mitä meille kuuluu?

Pusu Dixieltä lukijoille <3
 
Tällä viikolla olen ollut kahdella tunnilla Dixien kanssa. Maanantaina oli superkiva ykkös- ja kakkospivotti tunti, joka meni ihan täydellisesti. Poni oli hieno, rento ja toimi hyvin ja ratsastajakin ratsasti päättäväisesti ja aktiivisesti. Pitkästä aikaa erittäin hyvin mennyt tunti meiltä siis. Myös torstaina, eli eilen, olin tunnilla ja sekin meni ihan ok. Hyviä kohtia tuli, mutta myös huonojakin oli joukossa.
 
Kuitenkin jo huomaa muutosta viime vuoteen ihan valtavasti. Kesällä ponin pivotit eivät pyörineet kunnolla, se ei niissä taipunut kunnolla ja käyntipivotista ravipivottiin oli mahdottomuus. Nyt pivotit pyörii kumpaakin suuntaan hienosti taipuneena ja siitä suoraan siirtyminen ravipivottiin ei ole enää juttu eikä mikään. Muutenkin poni liikkuu nyt paremmin pivottien myötä ja tietty tuntien; me ollaan saatu oppia lisää ja opittu ratsastamaan sitä paremmin.
 
Myös monia muita juttuja on korjaantunut. Esimerkiksi se mun on todella paha jalka ongelma 2013 keväällä ja alkukesästä. En osannut pitää jalkoja lainkaan suorana, rentona alaspäin vaan ne oli vähän koukussa. Nyt ongelma on ihan kokonaan poissa, kiitos tehokkaiden istunnankorjauksien. Vielä istunnassa riittää korjattavaa. Maneesikaudella on ilmennyt nyt vähän välillä myös keskityskönöä, mikä on varmaan monille aika tuttu juttu. Siitä on kuitenkin onneksi aika helppo päästä eroon, kun vaan keskittyy suorassa istumiseen.
 
Kehitytty siis ollaan, vaikkei aina siltä tunnukaan, esimerkiksi vaikka jonkun huonommin ratsastetun kerran jälkeen. ;) Ja kehitys tulee jatkumaan, mitä tunneilla vielä ahkerasti käydään ja myös itsenäisesti treenataan.
 
 
Dixie on mennyt tällä viikolla todella kivasti sekä äidillä että minulla. Tänään se oli läpiratsastuksessa. Hoitaessa poni on ollut aika äksypussi kiimojensa takia, mutta muuten voi hyvin ja pyöreästi ;)
 
Liisa teki muuten meille uuden bannerin, mitä tykkäätte? Ulkoasu muuttui sinisestä vihreäksi, kun kevät on tulossa. Viimeksi kun blogissa oli vihreä ulkoasu eräs lukija sanoi sen tuovan mieleen ydinvoimalan. :D Joten mitä pidätte, onko värit hyviä vai tuleeko ydinvoimala mieleen?
 
Ulkoasu ennen

Ulkoasu jälkeen
 
Mitä pidit tästä ihan vain kuulumispostauksesta?

lauantai 22. helmikuuta 2014

Kuulumispostaus

Kuvaamisinnostus ei ole ollut huipussaan, niin postailukin on vähän jäänyt. Nyt kuitenkin yritän taas olla aktiivinen ja varmaan jo huomenna heti tulossa järkkärikuvia. Tänään vielä joudutaan tyytymään kännykkäkuviin.

Dixielle kuuluu oikein hyvää. Se on liikkunut mulla ja äidillä tunneilla ja itsenäisesti. Viime viikon sunnuntaina juoksutin sen liinassa niin isolla ympyrällä kun vain maneesissa mahtui. Poni oli ihan innoissaan ja viiletti menemään. Vaikka se olikin virtainen, se silti pysyi oikein hyvin ympyrällä eikä vetänyt mihinkään suuntaan. Tästä juoksutuksesta huomasi selvästi, että vasen laukka pyörii paljon paremmin kuin oikea. Oikea on Dixielle ratsastaja selässäkin heikompi, mutta näköjään myös ilman kuskia.


Tarkkaa puuhaa tuo syöminen!

Tällä viikolla torstaina juoksutin sitä myös. Nyt oikea laukka pyöri selvästi paremmin, joten epäilen, että viime kertainen juoksutus saattoi vaikka avata jonkun jumin. Hyvin harvinaista muuten meille, että ollaan juoksutettu sitä aika lyhyellä aika välillä kaksi kertaa. Yleensä menee kolmekin kuukautta väliä juoksutuskerroista. :D Tietty siinä on se hyvä juttu, ettei sitten tule rasitettua liikaa ponin jalkoja. Mutta tuollaisesta juoksemisesta se kuitenkin nauttii, eli voisi sitäkin vähän lisätä ohjelmaan.

Viime viikolla olin 2x tunneilla ja niistä en oikein mitään muista, mutta perjantai taisi sujua hyvin. Aiheena oli siis ykköskakkospivotit ensin käynnissä ja sitten siitä piti suoraan siirtyä raviin. Myös tämän viikon perjantaina tehtiin vähän samantapaista tehtäväsarjaa. Ratsastajan ryhdistäytyessä lopputunnista nekin alkoivat sujua, mutta alkutunti jäi harmittamaan.

Dixie joutui uhriksi, kun harjoittelin letin tekoa.

Toivottavasti huomenna tulee jo vähän vähemmän sekavaa postausta paremmin kuvin. :)

lauantai 8. helmikuuta 2014

Maastakäsittelyä

Multa on toivottu tosi paljon postauksia, mitä teen Dixien kanssa silloin, kun tarkoitus on mennä maastakäsin. Tänään Dixiellä oli kevyempi päivä eilisen pivottitunnin jälkeen ja pohdin, tekisinkö naruriimulla maastakäsin juttuja vai menisinkö showmanship at halter -treeniä. Koska naruriimuilut ovat jääneet tosi vähäiseen, niin tänään päätin valita sen. Ja tässä vähän kuvia sepustuksineen, mitä me teimme. Tässä siis meidän tämän päivän treenistä kuvia ja tekstiä.

Pyydän tasaisen paineen kädellä naruun. Ei mitään köydenvetoa, tasainen paine. Toinen käsi voi olla sään päällä jotta seison oikeassa kohdassa.

Kun Dixie myötää, paine lakkaa ja päästän heti narun löysäksi.

Tästä harjoituksesta lähdin alkuun, mikä onkin Dixielle ihan helppo juttu, mutta silti hyvä aina välillä kertailla. Eli siis ihan perus taivutukset, mitkä olen maastakäsin kursseilta oppinut. Tärkein sääntö tässä on että kun hevonen myötää - paine poistuu. Tätä tein pari kertaa molemmille puolille ja taisin lopuksikin tätä tehdä vielä pari kertaa.


Tämän harjoituksen nimeä en tiedä, mutta tämänkin olen maastakäsin kursseilta (josta olen käynyt 3) oppinut. Eli ensiksi pyydetään sama taivutus, kun ensimmäisessä tehtävässä. Kuvassa tämä taivutus meiltä puuttuu, mutta tämä oli havainnollistavin kuva, missä jalka astuu ristiin. Eli ensiksi sama taivutus kun ylemmässä ja sitten alan kävellä hevosen takaosaa kohti. Se väistää astumalla ristiin ja jatkan kävelyä sitä kohti ja se jatkaa astumalla ristiin. Kun koen sen menevän hyvin, päästän narun löysäksi ja lähden kävelemään suoraan eteenpäin, josta hevonen saa palkan. Välillä kun olen kävellyt pari metriä suoraan, vaihdan puolta ja teen tämän toiseenkin suuntaan melkeinpä heti perään.

Dixiestä on tullut aika ammattilainenkin tämänkin liikkeen kanssa, mutta tuon pään taivutuksen kanssa sen kanssa saa olla edelleen aika tarkkana. Se kun tekisi sen mieluiten suorana. Tämän liikkeen tarkoitusta en kuollaksenikaan muista, mutta olisikohan se rentouttava? Ja ainakin saa hevosen kuuntelemaan ja väistämään. Joku fiksumpi voi kertoa, jos tietää paremmin!

 
Tein myös ihan perus-siedätyksiä, eli Dixien seisoessa tasan kävin sen läpi narun toisella päällä. Kaikkiin muihin kohtiin sai koskea, paitsi korvien kohdasta sain paheksuvia katseita ja päänravistelua. Nekin olivat hetken päästä ihan ok. :)
 




Sitten me tehtiin näitä normaaleja, eli siirtymisiä, tarvittaessa peruutuksia ja pysäytyksiä. Välillä pujoteltiin myös tötteröitä löysällä narulla. Dixie oli todella kiva myös näissäkin. Olin erityisen tarkkana, että peruuttaessa Dixie peruttaa suoraan taaksepäin - jos se mutkittelee, pyysin sen suoraksi ja jatkoin peruttamista. Yllättävää oli, miten reippaasti poni lähti pysähdyksistä raviin. Käyntisiirtymät jäivät välillä vähän pitkiksi, joten niitä treenailtiin ahkerasti myös.

Takajalat tasan, vaan etujalat ei. Tässä aikomuksena pyytää Dixieä liikuttamaan kuvassa lähempänä olevaa etujalkaa eteenpäin..

Ja sehän kiltisti niin teki, on juuri laskemassa painoaan..

Tadaa! Tasan.

Ja olisihan se pitänyt arvata, että meidän maastakäsittelytreeneihin eksyi ripaus showmanshippiäkin. Tuli siis tehtyä ainakin kymmenen kertaa tuo jalat tasan pysäys. Tässä kuvassa teen sen kääntyen Dixieen päin, mutta koska poni on oppinut tämän jo niin hyvin, minut on käsketty lisäämään vaikeustasoa olemalla selin siihen. Ja mukavasti onnistuu niinkin. Hirveän hauska tehtävä: Joskus alkuaikoina muistan, miten Dixien paikalleen asettamiseen meni todella kauan. Nyt kun pysähtyy ja kääntyy päättäväisenä sitä päin, sehän järjestelee jalkansa ennen kuin ehtii kissaa sanoa. Ihanan viisas poniini!


Lopuksi yritimme myös jotain rakennekuvan tapaista. Ei kovin edustava, märkä hevonen, korvat roikkuu kun laamalla ja kaljuja kohtia. Niissä muuten on jo pari karvaa tunnettavissa, jee! Jokohan ne pian peittyisivät?

Mitäs piditte? :)

maanantai 3. helmikuuta 2014

2013 kuukausille kuvat

Bloggauksen idea on laittaa kuluneen vuoden joka kuukaudesta parhain kuva. Älä selittele tai kerro miksi valitsit juuri tämän kuvan. Haastan kaikki lukijani, joilla on blogi, tekemään myös tämän haasteen! Ja linkatkaapas ihmeessä niitä postauksia, niin kurkkaan ne! :)

 
Tammikuu


 
Helmikuu


 
Maaliskuu
 
 
Huhtikuu
 
 
 
Toukokuu
 

Kesäkuu
 
 
Heinäkuu
 
 
Elokuu
 
 
Syyskuu
 

Lokakuu
 

 
Marraskuu
 
 
Joulukuu
 
 
 
Mikä kuukausi oli suosikkinne?
 
Ps. Vaikka edistymistä ja kehittymistä on tapahtunut monissa asioissa, tässä huomaa selvästi tuon, miten uusi parempi kamera vaikuttaa kuvien laatuun. 2013 parina ensimmäisenä kuukautena kuvia ei ollut, kun vain pari hassua huonolaatuista. Nyt niitä on jo niin, että joutui ihan valitsemaan hyvistä kuvista. 


sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Morning Riding


 
Tänään mentiin jo aikaisin tallille, jotta päästäisiin ratsastamaan kentälle. Laitoin nopeasti ponin kuntoon ja lähdettiin sitten heti kentälle päin, jossa odotti ihana lumikerros. Ihan loistava ilma oli ratsastaakin, pakkastakaan ei ollut kuin vaivaset -4.
 
Dixielle muodostuikin heti aika isot tilsat, mutta hyvin se silti pystyssä pysyi. Tein kahdeksikkoa käynnissä ja ravissa ja yritin saada sitä vähän sisäpohkeen ympäri, mitä perjantaina tunnilla treenasimme. Dixiellä oli tänään kaksi vaihdetta: sellainen laiska hipsihipsi ravi ja sitten tavallista reippaampi ravi. Pyysin aina sen himmaillessa sitä reippaammaksi ja ihan mukavalta se alkoi hetken työskentelyn jälkeen tuntua.
 
Toinen söpöstelee ratsastuksen jälkeen <3
Ratsastuksen jälkeen hoidettiin poni pois, annettiin aamukaurat ja vietiin kavereiden kanssa pihalle tarhailemaan.
 
Tällä viikolla olin Dixien kanssa kolmella tunnilla. Maanantaina harjoiteltiin ykkös-kakkospivotteja ja sidepasseja, mikä sujui ensin aika hyvin, mutta tunnin keskivaiheilla vissiin aloin lepsuilla ja Dixie alkoi sidepassia yrittäessä lähteä peruuttamaan. Tätä sitten korjailtiin ja saatiin pari hyvää sidepassiakin, mutta silti olisin voinut ratsastaa paremmin.
 
Torstaina olin myös ja silloin tehtävänä oli ensin istunta ja sitten hidas käynti, pysähdyksiä ja spinejä. Hidas käynti tuntui olevan meiltä kadoksissa.. Kuitenkin ihan tyytyväinen olen tuntiin, opin uuden tavan mm. peruttamiseen. Se onkin kantapää mikä peruuttaa, eikä pohje, niin kuin olen ennen tehnyt.
 
Perjantaina teimmekin sitten isolla voltilla sisäpohkeen ympäri tehtävää, ravissa ja käynnissä. Se onnistui toiseen suuntaan tosi hyvin ja toiseenkin ihan ok. :)