sunnuntai 31. elokuuta 2014

Viikon Blogihaaste: Huonot tavat

Tiian blogissa oli niin kiinnostava blogihaaste, että päätin jättää eilisen ratsastus postauksen kirjoittamisen myöhemmäksi ja vastata haasteeseen. Ohjeet tähän haasteen tekoon kuuluvat näin:
OHJEET: Nyt paljastetaan meidän ihmisten "huonot tallitavat". Mitä tyhmiä tai liian ison riskin omaavia juttuja teet hevosten kanssa siitä huolimatta, että tiedät niiden olevan huono juttu.

Muista myös haastaa pari blogia mukaan! Itse haastan Liisan  ja toista en nyt tähän hätään keksi, kun kaikki melkein ovat tehneet. :)



Näitä olikin itse asiassa ihan äärettömän vaikea keksiä, koska olen yleensä pyrin olemaan aika tarkka ja huolellinen kaikessa, mitä Dixien kanssa teen. Monissa blogeissa jotka tekivät tämän haasteen, luki esimerkiksi sellaista, että taluttaa hevosta joko ilman riimunarua ja/tai jättää riimun lukon auki. Itselle ei tulisi kyllä koskaan mieleen taluttaa riimun lukko auki hevosta tarhaan tai talliin ja ihmettelen, että miksei sitä muka voisi laittaa kiinni? :D Siihen hän kuluu vajaa sekunti aikaa. Tosin olen kyllä yleensä tarkka myös siitä, että laitan lukon oikeinpäin kiinni. Jos se on väärinpäin, se täytyy heti kääntää!

Isoin syntini on ehkä se, että harjaan ja hoidan Dixie välillä karsinan ovi auki ja hevonen on karsinassaan vapaana. Suurin syy tähän on se, että luotan poniin niin paljon ja tiedän että se pysyy karsinassaan. Pitäisi kuitenkin ehkä laittaa se ovi kiinni, koska voihan se kuitenkin joskus pelästyä ja lähteä. :D

Taidan laskea tämän vielä turvalliseksi, koska olen kuitenkin Dixien pään vieressä. Eri asia, jos olisin jossakin jalkojen vierellä. Kaikessa on kuitenkin kysymys omasta maalaisjärjestä mitä kannattaa ja ei kannata tehdä. :)
Myös tämän luen ehkä huonoksi tavaksi, että yleensähän sanotaan, että mene joko ihan hevosen takaa ohi tai sitten potkuetäisyyden takana. Minä taas en yhtään katso mistä kierrän ja kaarran ponia, koska se ei ole koskaan mitään sanonut. Tietenkin tuo sääntö on järkevä, erityisesti jos kyseessä on itselle vieras hevonen. Oman hevosen tavat ja käyttäytymiseen vaan alkaa tottua ja luottaa ja sitten tekee asioita, mitä ei ehkä vieraan hevosen kanssa tekisi. Tuttua varmaan muillekin?

Viimeinen asia minkä keksin, on ehkä turvakengät. Painavat ja rumat, niin olen niistä aina ajatellut kuin kesätöissä jouduin niitä käyttämään. Omistan parikin kappaletta sellaisia, mutta ikinä en vielä ole niitä tallilla käyttänyt. Aina tulee vedettyä johdpurit ja joskus buutsit. Viime viikon lauantai aamulla, ennen illan Cheekin keikkaa, maastakäsittelin Dixieä maneesissa normaalisti johdpureilla. Ja ilmeisesti ajauduin ponin reitille ja se epähuomiossa astui jalkani päälle. Kyllä sattui! Jalka muuttui mustaksi ja kenkäraukka painui kasaan. Automatkalla Cheekin keikalle jouduin pitämään kylmäpussia jalan päällä. Nyt ehkä maastakäsittely päivänä tajuan laittaa turvakengät jalkaan. Vaikka en niitä ratsastuspäivinä aio käyttää, maastakäsittely päivinä ne voikin olla ihan hyödylliset. Vielä kun muistaisi tämän!

Kantapään kautta opittua..
Onko teillä jotain samoja/eri huonoja tapoja? Oletteko koittaneet päästä niistä eroon? :)

4 kommenttia:

  1. Mulla on turvakärjelliset aivan uskomattoman mukavat ja myös kohtuullisen kevyet johdpurit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sellaisiakin johdpureja on. :) Täytyykin joskus katsella.

      Poista

  2. Tällä kertaa pistetään haaste kiertämään myös omille lempparibloggaajille. Muista siis haastaa postauksessasi kaksi haluamaasi bloggaajaa mukaan kertomaan heidän huonoista "tallitavoista".
    ^^Tuo luki voitto kotiin-blogin huonot tallitavat- haasteen perässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin lukikin, hups! Korjaan postaukseen, kiitos tiedosta. :)

      Poista

Avaa suusi. :)