torstai 9. tammikuuta 2014

Kylmäilyä, ratsastelua, venyttelyä!

Sunnuntaista asti Dixiellä on saanut ratsastaa, parina päivänä sai mennä vaan 30min ja käyntiä. Harvinaista tässä kuussa, ollaan menty monet kerrat kentällä ja Dixie on mennyt tosi hyvin. Mitään jyrkkiä käännöksiä, voltteja tai pivotteja emme saa tehdä, joten lähinnä vain suoria linjoja ollaan tehty. Tästä viikosta alkaen ponilla on saanut ravatakin, mutta edelleen ei mitään jyrkkiä käännöksiä tms.

Alkuviikosta napattu kuva, kännykällä. Viikonloppuna yritän saada kameralla kuvia, kun joululahjaksi sain uuden putkenkin. Nyt kuitenkin valitettavasti taas kaikki tämän postauksen kuvat ovat kännykällä otettuja.

Eilen äiti oli sen kanssa myös tunnilla ja tänään olin itse. Aluksi tein ihan vain käynti ja ravisiirtymisiä ja pidin huolen, että se ravaisi suoraan eikä punkisi. Käyntisiirtymät olivat taas tänään tosi teräviä, mutta käynnistä raviin siirtymisien eteen joutui tekemään töitä. Nyt kun pivotteja ei saa tehdä, huomaa kuinka tärkeitä ne olisivat.


Pian aloimme tehdä horsemanship-rataa, johon kuului ekalle tötterölle pysähdys jalat tasan, käyntiä ja toisella tötteröllä raviin, ravattiin 90 asteen kulma ja viimeiselle tötterölle pysähdys ravista neljän askeleen perutuksen kera. Ja horsemanshipissa ratsastajan avut tulisivat olla eleettömät ja ratsastaja hymyilevä ja ryhdikäs.

Meillä ei varsinaisesti mikään rata ollut huono, mutta jokaisessa parani joku asia. Ekassa ravi lähti oikealta kohdalta ja muutenkin meni hyvin, mutta peruutin vinoon. Toisella kerralla Dixie käynnissä punki, mutta muut sujuivat ja peruutuskin oli hyvä. Kolmas rata taisi olla kaikkein paras. :) Tosi hyvä mieli jäi ratsastuksesta ja huomenna uudelleen!


Otsikkoon viitaten, ollaan edelleen kylmäilty ponin jalkaa. Vedellä ja jääpusseilla, kumpikin tehokkaita tapoja (yllä olevassa kuvassa jääpussi.) Jalka ei ole enää yhtään turvotellut ja eikä se kauhean lämminkään ole ollut. Silti varmaan hyvä jatkaa kylmäilyä vielä vähän aikaa.

 
Dixiellä kävi myös maanantaina hieroja joka totesi ponin olevan aika jumissa. Tuo jalka on siis tainnut tehdä sen. Mutta ilmeisesti sai hyvin jumeja auki ja lauantaina pääsee poni uudelleen käsiteltäväksi. Me saatiin paljon hyviä ohjeita: porkkanavenytyksiä joita jo teenkin, eli kumarrus mikä venyttää selkä lihaksia ja yleensä taivuttelen myös päätä puolelta toiselle mahd. kauas. Dixie tykkää, kunhan vaan palkaksi saa ruokaa ;)

Tällainen kuulumispostaus tänään, lähinnä vain nopea tilapäivitys miten meillä menee. Tykkäsittekö ja/tai jaksoitteko lukea, vaikka olikin kännykkäkuvia eikä kuvia ratsastuksesta?

2 kommenttia:

  1. Jihii kiva et Dixielle kuuluu hyvää ! Ja ainakin mä jaksoin lukea vaikkei ollutkaan ratsastuskuvia :)

    VastaaPoista

Avaa suusi. :)