perjantai 10. toukokuuta 2013

Huippu tunti!

Meinaan keskiviikkona. Oli aurinkoista ja 22 astetta, ihan super ilma ratsastaa. Siivosin ensin karsinan, toin varusteet ja menin sitten hakemaan ponin. Laitumelta olisi tullut pari muukin innokas mukaan, joten olikin vähän taiteilemista saada Dixie pois ja muut jäisivät sinne.


 
Laitoin sen karsinassa pikku hiljaa kuntoon. Se käyttäytyi nyt tosi hyvin, eikä edes luiminut kertaakaan. Kaviotkin antoi pelkästä sanallisesta käskystä. Kun olin saanut sille satulan, harjasin yhden tuntihevosen ja nopeasti satuloin senkin, kun ratsastaja oli vähän myöhässä.
 
Kun kaikki olivat valmiita, mentiin kentälle. Siellä oli niin lämmintä, että oli pakko riisua huppari pois ja ratsastaa topilla. Mentiin normaalisti alkukäynnit pitkin ohjin ja poni tuntui kävelevän ihan reippaasti. Paarmoja ja muita itikoita tuntui kuitenkin olevan sen verran, että Dixien häntä kävi tiuhaan.
 
Tunnista en saanut kuvia, joten joudutte tyytymään näihin :s
 
Alkukäyntien jälkeen aloimme tehdä siirtymisiä. Opettaja laittoi lyhyelle sivulle neljä ja pitkälle sivulle varmaan joku kuusi tötteröä niin, että tötteröt muodostivat L-kirjaimen. Yhden tötterön kohdalla piti siirtyä raviin ja jo heti toisen kohdalla käyntiin. Jos hevonen ei siirtynyt heti käyntiin, peruutettiin ja paljon.
 
Dixie ravasi ensin tahdittomasti ja siirtymiset olivat kaikkea muuta kuin teräviä. Jouduin peruuttamaan paljon ja tähänkin sain oppia, että pitää peruttaa niin, että hevonen peruttaa jalasta, ei kädestä. Tätä samaa tehtävää tehtiin koko tunti ja pikku hiljaa ravi alkoi parantua ja siirtymiset terävöityä. Ja peruutuksissa Dixie alkoi liikkua reippaammin ja kevyemmin taakse pienestäkin kehotuksesta.
 
Itse pidin tunnista, oli hyvä taas kerrata ihan näitä perusjuttuja. Ilma oli myös ihan täydellinen, niin kuin itse Dixiekin. :)
 
Tunnin jälkeen poni oli niin hiessä, että pestiin se ulkona. Vesi tuntui olevan aika pelottavaa ja se yritti väistellä, mutta lopuksi se ihan nätisti oli. Tänään taas menen uudelle tunnille ja siitä sitten illemmalla lisää.
 
 

4 kommenttia:

  1. Ihanan kesäinen tää vihreä ulkoasu! :) Kivan oloinen blogi!

    ❤: http://kehvelijehnakas.blogspot.fi



    VastaaPoista
  2. Oi että, tykkään quarterhevosista ja mukavaa, että löytyi quarter-blogi. :)

    VastaaPoista

Avaa suusi. :)