lauantai 25. toukokuuta 2013

Paaaaljon treenailua!

Keskiviikkona ja perjantaina olin tunneilla, mutta niistä en nyt enempiä kirjoittele, koska materiaalia ei ole. Kummatkin meni oikeastaan hyvin ja itse olin tyytyväinen. Keskiviikkona harjoiteltiin suoria linjoja ja korjattiin paljon Dixien punkemista oikealle. Ja se auttoi ihan reippaasti. Perjantaina taas treenattiin voltteja, missä piti vähän taivuttaa. Nekin sujuivat ihan mukavasti, vaikka poni olikin paljon laiskempi kuin keskiviikkona.

Tulkitsematon ilme. :D
Tänään oltiin yhdessä äidin kanssa tallilla ja laitettiin karsinassa heiniä nautiskeleva Dixie yhdessä kuntoon. Nyt äiti suihkutti siihen myös effolia, koska ötökät ovat olleet vähän ratsastuksessa kiusana. Ensin Dixie hätkähti, mutta lopulta ei sanonut oikeastaan mitään. Mahan alle suihkuttaessa nosteli vähän takajalkaa, mutta muuten käyttäytyi järkevästi.

Äiti ratsasti ensin ja sanoikin, että meni mukavasti ja poni ei tuntunut lainkaan niin laiskalta. Itse menin äitin jälkeen ja huomasin saman, että poni tuntui ihan liikkuvalta. Tein kahdeksikkoa, voltteja, suoria linjoja, kaikkea mitä vain keksin. Tarkoitus oli saada poni liikkumaan käyttämällä selkäänsä ja liikkumaan muodossa.



Hetken ratsastelun jälkeen Dixie alkoikin tuntua ihan mukavalta. Kahdeksikoilla se yrittää aina punkea sisäänpäin ja sitä se mielellään nytkin teki. Siinä tuli siis ehkä tämän päivän suurimmat vaikeudet mutta topakalla korjauksella sain sitäkin ehkä vähän paremmaksi.

Dixie menee hienosti mutta ne omat jalat! Argh!



Kuvista huomaa kamalan jalka-asentoni. Kantapää alhaalla? No ei, vaan pilvissä. Yritän joka kerta kun ratsastan kiinnittää siihen huomiota mutta aina kun siitä herpaannun niin käy noin. No, ehkä se istunta ajanmyötä korjaantuu. Nyt kuitenkin olen tyytyväinen tuohon, miten kivasti Dixie liikkui vaikka yksin joutuikin kentällä olemaan. Se liikkui hienosti eteen, oli pohkeiden välissä ja ehkä välillä käytti jopa takapäätään ravatessa.




 Loppukäyntien jälkeen vähän hassuteltiin ja tehtiin tuota seuraamisjuttua. Poni seurasi nytkin hyvin, peruutti kun kävelin sitä kohti ja muutenkin toimi ihan hyvin. Sen verran laiska se on, että se lönkyttää käyntiä perässä, jos itse juoksen. Ehkä joskus se vielä ravaakin perässä. :D

Vähän ajan päästä käytiin tallin kautta ottamassa varusteet pois, antamassa aamukaurat ja sitten vein Dixien pihalle. Annoin sen maistella myös vähän vihreää eikä sitä olisi saanut millään ruohon äärestä tarhaan. Tarhassa se ensitöikseen marssi juomaan ja sitten paalille of corse. Miten pieni poni voisi ilman ruokaa elää?

 
Nyt muuten videokamerani taas toimii, joten kuvien laatu taas vähän parani. Yritin jotain muokatakin paremmiksi, mutta kauheasti en nyt jaksanut panostaa. Mitäs piditte tästä postauksesta? 

2 kommenttia:

  1. Kiva ulkoasu + banneri, ja kirjotat siististi ja mielenkiintoisesti :) Kuviakin on sopivasti ja ne ovat hyvän kokoisia :)

    http://dontworry-annikaj.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Avaa suusi. :)