Millainen Dixie on?

Tänään olin tunnilla, mutta kirjoitan siitä vasta seuraavaan postaukseen. Nimittäin nyt on luvassa monien toivoma superpostaus Dixiestä. Sen tallitavoista, luonteesta, ratsastettavuudelta, kaikesta mistä vain keksin. Toivottavasti jaksatte lukea ja muistakaahan kommentilla. :)

 

Dixie on ollut koko meillä olo aikansa neljän muun Quarter tamman kanssa samassa tarhassa. Sillä on siis oma pikku laumansa jossa se nykyään jo pääsee paalille ja ei enää harhaile aitoja pitkin. Aluksi loimitimme sitä paljon ulos, koska raukka paleli, mutta olikohan se jo maaliskuun alussa kun se ei ole loimia nähnytkään.

 

Haettaessa tarhasta se harvoin tulee vastaan, yleensä on joko paalilla tai sellaisen kasan päällä kuikuilemassa. Joskus kuitenkin se yllättää meidät tulemalla vastaan ja yleensä silloin ihan ravatenkin. Sen kanssa onnistuu hyvin myös portin avaus, sen ulkopuolelle otto ja kiinni laittaminen. Se pysyy nykyään täysin paikallaan ja odottaa niin kauan, kun käsketään.

 

Taluttaessa se tulee pitkällä narulla hyvin vierellä, ei paljoa rynni tai muutenkaan hosu. Toisinaan joskus voi sillä olla talliin kiire ja välillä vihreä kiinnostaa, mutta koskaan se ei varsinaisesti jyrää. Nimimerkillä tästäkin kokemusta, shettis nähdessään ruohotupsun on sitten menoa :D

 



Karsinakäytökseltään olisi ehkä välillä hieman parantamisen varaa. Harjatessa se seisoo kyllä hienosti paikallaan, joko kiinni tai vapaana. Kaviot nostaa helposti (takakavioita ei niinkään, koska sitä ei ole sille opetettu) mutta muuten kaikki perusjutut on hallussa. Lähinnä satulavyön kiristys saa irvistyksiä ja luimimista aikaan, toisinaan hampaat meinaa tulla liian likikin. Silloin komennan (toisin sanoen kailotan) ja jos ne hampaat tulee liian lähelle, läppään. Yleensä kun kerran tarpeeksi tiukasti sanoo, sen jälkeen kaikki on Dixielle ok. Ja tietenkin yritämme laittaa sen vyön mahdollisimman kiltisti ja rauhallisesti, koska entisenä tuntihevosena jotkut ovat varmaan vähän kovempi kouraisesti sitä vyötä kiristelleet.

Suitset se antaa myös tosi kivasti laittaa, laskee päänsä  ja suorastaan imaisee kuolaimet suuhunsa. Tässäkin oli aluksi (tammi/helmikuussa) sellaisia ongelmia, että poni perääntyi karsinan perälle. Mutta nyt sellaisia ei ole tapahtunut varmaan pariin kuukauteen.

Ratsastettavuudeltaan poni on melko lunkki ja rento. Parista hevosesta se ei varsinaisesti tykkää, eli kentällä saattaa niille luimia, mutta muuta tämä ei tee. Se yrittää aina vähän punkea oikealle ja tätäkin me itseasiassa tänään korjailtiin. Punkeminen näkyy esim. peruutuksissa, jolloin tämä alkaa siirtää peppua oikealle. Ja ihan suorissa linjoissakin, oikea on se suunta johon tämä olisi menossa.. Sitä siis yritämme aktiivisesti korjailla!

Ravi on Dixiellä tosi tasaista ja kivaa. Ihan ehdottomasti parhain ravi, missä olen ikinä istunut. Se vaan täytyy saada sellaiseksi eteenpäin meneväksi, eikä sellaiseksi töpötykseksi, paikallaan ravaukseksi. Täytyy myös olla tarkkana muodon kanssa, kun poni usein haluaisi mennä kaula pitkänä. Pitäisi saada siis pyöristettyä niskaa enemmän. Askel-lajeiltaan Dixie on ennemmin laiska kuin reipas, mutta kyllä sekin alkaa yleensä hetken ravattua terästäytymään. Varsinkin kun tekee vähän lisäyksiä, sen jälkeen normaali jogi voi olla hetken vähän hakusessa.

Kuten kuvasta näkyy, ollaan nyt lähiaikoina treenattu paljon oikea oppista peruuttamista. Dixie kun meinaa punkea oikealle, että peruttaminen pitää saada menemään suoraan. Niin ja sen on perutettava jalasta, ei kädestä, mutta se tuntuikin tänään ihan menevän niin.

Eniten kehitystä huomaa ehkä tuossa ravissa. Nykyään se ravaa hyvin eteen, muodossa, takajalkoja käyttäen ja vielä ratsastajaa kuunnellen. Toki tämäkin vaatii työtä, eli ei se heti alkukäyntien jälkeen tule. Mutta tammikuussa, kun vasta aloin ratsastaa Dixiellä, meidän ravi oli työn ja tuskan takana. Pohkeeni olivat liian puristavat ja herkkä tamma ennemmin heitti takapäätä niistä kun liikkui eteen. Minun oli siis opeteltava rennot, taputtavat jalat. Siitä oli apua, nyt ne tulevat kuin itsestään. Ja aluksi niin tahmea ja mato Dixie liikkuu nyt paljon hyväntuulisemmin ja mukavammin eteen. Eli ollaan mekin johonkin suuntaan edistytty! :)

 

Mitä vielä vois sanoa? Sen luonne on täyttä kultaa. Tähdellähän en (muistaakseni) ikinä, ainakaan paria kertaa enempää, mennyt ilman satulaa. Ja Dixien kanssa voin koska vaan ihan huoletta tehdä niin. Ilman satulaa ratsastelun lisäksi treenaan Dixien kanssa halteria (esittäjä esittää hevosta maastakäsin) ja teemme myös aina välillä maastakäsin treenailuja. Esimerkiksi kentällä Dixie seuraa minua ilman narua vaikka kääntyilisin ja kurvittelisin minne. Se selvästi rakastaa kun sen kanssa tekee mitä tahansa, maastokävelyitä ja syöttelyä ynnä muuta sellaista.

 

Uusiin asioihin se suhtautuu todella järkevästi, esimerkiksi ulkona letkulla pesu oli aluksi aika kamalaa, kun hevonen rinttasi ja tuntui muutenkin järkyttyneeltä. :D  Mutta jo toisella kerralla se seisoi nätisti paikallaan kuin joku konkari eikä välittänyt enää siitä.

 

 





Emme vielä ole mikään täydellinen pari tai täydellinen ratsukko, mutta treenaus into on kova ja meillä on hauskaa yhdessä. Luottamus on jo aika hyvä, mutta itseni pitäisi vaan vielä enemmän luottaa siihen itselle mukavuusalueelta pois olevissa paikoissa, esim. maastossa. Mutta täytyy vaan treenailla tätä maastoilua enemmän, koska se kuitenkin on ihan huippua. Dixie toimii sielläkin hyvin ja selvästi tykkää siitä. Ja varmasti se virkistää kentällä puurtamisen vastapainoksi.

Toisinsanoen, Dixie on ihana ponimus ja varmasti opettaa ja tulee opettamaan minulle paljon. Täytyy vaan olla se oikea hevonen ja meille se ei ollut Tähti. Se oli (ja on) Dixie. <3