torstai 29. elokuuta 2013

Hyvän mielen ratsu

Keskiviikkona eli eilen olin Dixien kanssa tunnilla. Nyt olen aika ahkerasti yrittänyt korjata jalkaongelmaani (eli siis saada jalka suoraan alas) ja nyt keskiviikkona alkukäynneissä ne pysyikin siellä koko ajan. Uskon, että tämän treenin lisäksi myös uusi satula auttoi tähän juttuun, kun siinä on jotenkin niin luonteva istua.

Teimme taas alkukäynneissä ratsastajan venyttelyä, nostettiin jalkoja, taivutettiin käsiä ja kevennettiin, ilman jalustimia tietenkin. Samaa tehtiin myös ravissa - vaan silloin jalkojen paikka alkoi taas huomaamatta lipsua koukkuun. Ongelmakohtahan siis on tuo reisi, joka pitäisi saada tosta jämähtäneestä kohdastaan alaspäin rennoksi. Mutta edistystä on tapahtunut: vielä viikko sitten jalka ei pysynyt käynnissäkään paikallaan, nyt se pysyy. Seuraava mission on ravi!

Tämän jälkeen alettiin tehdä ykkös ja kakkospivotteja käynnissä. Olen tehnyt nyt niin paljon vitos ja kutospivotteja, että nämä olivatkin vähän hakusessa.. Myöhemmin ravissa nämä onnistuivat niin paljon paremmin, niissä piti saada Dixie kunnolla ravaamaan ja pitämään se ravi. Ja sehän meni niiin hienosti, ettei ollut pitkään aikaan niin mennytkään!

Tänään ajelin koulun jälkeen skopalla tallille ja hain ensin varusteet ja sitten ponin tarhasta. Se tulikin heti kiltisti vastaan. Harjauksen kanssa sai tehdä töitä, koska poni oli ihan kurainen ja pölyinen. Harjan takkuja yritin myös selvittää. Satulankin Dixie antoi laittaa tänään oikein hyvin, ei edes luiminut kertaakaan.

Tsemppikuva ennen treenin alkua!


Dixie the möhköfantti
Alkukäyntien jälkeen aloin tekemään käynnissä suoria linjoja ja korjaamaan huonot linjat/huonot käännökset vitos- kutospivoteilla. Aluksi jouduttiin monen monta kertaa peruttamaan ja tekemään pivotteja. Kun lopulta sain käynnin hiljaisemmaksi ja Dixien kääntymään hyvin, siirryin raviin ja jatkoin samaa tehtävää. Aluksi poni oli niin laiska kun hevonen voi olla, joten otin sitten ykkös kakkospivotteja, jotta se vähän reipastuisi. Keskityin taas myös jalkoihin ja käsiin, jotta ne pysyisivät nupin edessä.



Ratsastin Dixiellä noin tunnin ja se meni aina välillä kivan pyöreästi ja kääntyi tosi pienellä jalan kosketuksella. Siirtymiset onnistuivat myös hyvin. Oli ihan superkiva ratsastus ja onneksi huomenna pääsee taas, kun on tunti. :)


Poni pääsi takaisin tarhaan :)

9 kommenttia:

  1. Ihanan hyväntuulinen postaus! Sun ja Dixien juttuja on aina kiva lukea vaikka mitään ihmeellistä ei olisikaan tapahtunut :) Kiva että jalkaongelma alkaa pikkuhiljaa ratketa, kyllä se jalan suorana pitäminen ja reiden rentouttaminen tulee vielä ravissakin onnistumaan ihan varmasti.

    VastaaPoista
  2. Mullakin jalan asento ja paikallaan pysyminen on pikkuongelma.. Tuntuu et se vatkaa välillä koko ajan :D Sun postaukset on aina ihanan hyväntuulisia niinku Lillikin jo sano :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi mun jalka pysyy paikallaan, vähän liiankin hyvin :D Kiitos :)

      Poista
  3. Ihana postaus, ja tosi nätti heppa!:) Millä tallilla tää majailee? Ja onko sun oma? :)
    http://best-things-mira.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Asuu eräällä ratsastuskoululla ja on oma. :)

      Poista
  4. En tiiä mut luen ton osotteen aina Munatosisoma
    Kiva blogi ja nätti oot! Ja ihana hepo<3! Ihanaa kun on kappale jaot ja paljon kuvia! Käyhän kommentoimassa tai katsomassa
    http://vikkejajessica.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :DD Tätä ei oo kyllä kukaan ennen sanonutkaan! :D
      Kiitos ja kurkkaan (:

      Poista

Avaa suusi. :)