lauantai 2. marraskuuta 2013

Puksuti puks

Perjantaina olin tunnilla Dixiellä ja nyt sujuikin parhaiten, miten meillä on ikinä tänä vuonna maneesissa sujunut. Aluksi poni oli laiska ja haettiin sitten vauhtia ykkös- ja kakkosravipivotti kahdeksikkojen kautta. Aluksi ei mitään selkeää eroa tullut, mutta jossain välissä suutahdin ja sanoin ponille, että sen on pakko ravata paremmin ne pivotit. Toinen suunta pivoteista sujuu hyvin, mutta toisessa suunnassa se aina lähtee punkemaan. Ja kun nyt sanoin pohkeella tiukasti kun se yritti punkea, sieltä tulikin tammamaista päänheittoa ja taisi takajalkakin nousta. Tämän jälkeen se kuitenkin heti alkoi toimia paremmin. Pitää vaan heti kunnolla sanoa, eikä jäädä jankkaamaan liian kauaa samaa asiaa.

Nyt oli takajalatkin mukana ja Dixie puksutti eteenpäin ravissa osittain todella kivasti. Tyytyväinen voin siis olla. :) Tänään oltiin myös tallilla ja jälleen ratsastin maneesissa. Dixie oli taas tosi kiva ja liikkui jo alkuun reippaammin kuin eilen. Se myös kääntyi yllättävän hyvin pohkeella. Käyntiä taas jouduttiin korjailemaan, kun se oli liian reipasta.



Kauhean laadukkaita kuvia tänään ei saatu, mutta niistä näkee kuitenkin tuon istuntani. Ylemmässä kuvassa jalka on väärin, liian koukussa ja alemmassa se taas on aika hyvin. Tosiaan yritin taas tänäänkin korjailla sitä aika paljon, mutta silti aina välillä se lipsuu entiseen.. :D

Aika hiljaista on nyt ollut täällä blogin puolella, että laittakaa vain ihmeessä kommenttia. Esimerkiksi jotain toivepostauksia otetaan vastaan ja kaikkea muutakin tietty. :)

8 kommenttia:

  1. Tosi hieno tuo hevonen:) vaikutat ihanalle ihmisille!
    http://training-diaries.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Ootte tosi suloinen pari Dixien kanssa :)! Oon selaillut paria postausta tässä etusivulla ja sain sen kuvan, että meette aika hitaasti? Voisitko tehdä sellaisen postauksen, jossa avaat vähän mihin tähtäätte ja jotain sun lajin perusperiaatteita? Mitä tarvii olla että voi aloittaa lajin ja mitä hevoselta vaaditaan? Mistä löytyvät parhaat tallit ja valmentajat? Terveisin innostunut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä tarkoitat hitaalla? Kehittymistä vai? Käyn yleensä kahdesti viikossa kuitenkin Dixien kanssa tunneilla, että kyllähän siinä on vähän pakkokin kehittyä koko ajan. Mutta jos tarkoitat askellajien hitautta, mitä olen näissä parissa ylemmässä painottanut, niin länkässä tosiaan kaikki askellajit on aika hitaita. Ja voisin toteuttaa tuollaisen kyllä :)

      Poista
    2. Joo tarkoitin siis juuri hidasta vauhtia, anteeksianteeksi väärinkäsityksestä!

      Poista
  3. Kiitos kysymyksistäsi!
    Teidän blogia oonkin jonkun aikaa seuraillut, jo ennen Dixien sulle tuloa. Kirjoitat selkeästi, itse tosin vähensin seuraamieni blogien määrää ja luen enempi semmosia mielipidejuttuja kuin päiväkirjatyylistä postailua. Kuvia on riittävästi, mukavan tuoreita ja maneesilaatua lukuunottamatta (sille nyt ei mitään voi) ovat hyvälaatuisiakin. Nopealla pläräyksellä kuvat on tosin hyvin samanlaisia kaikki. Vaikka ne olisikin kaikki pelkästään samasta aiheesta, esim. ratsastuksesta, voisit kokeilla värvätä hovikuvaajasi testaamaan uusia kuvakulmia ym., millä saisi kuviin vähän vaihtelua. Jokunen taiteellisempi näpsy väliin, siitä minä tykkään. :)
    Muutenkin blogi on selkeä, helppokäyttöinen ja -lukuinen. Taustaväri ei ole oma lemppari, mutta toimii. Bannerin kuvat saisi olla värimaailmaltaan yhtenäisempiä (nyt on 3 lämminsävyistä ja 1 kylmä, mikä pistää silmään). Tykkään fontista ja erityisesti noista kiemuroista. Kiva banneri siis. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Tuohon eri kuvakulmiin voisin todellakin panostaa ja vinkata kuvaajallekin, että mielikuvituksen käyttö on sallittua ja muutenkin hyviä neuvoja :)

      Poista

Avaa suusi. :)