lauantai 23. maaliskuuta 2013

Itsenäistä treenailua


 


Ennen kymmentä lähdettiin äidin kanssa tallille ja Dixie odottelikin korvat hörössä karsinassaan. Nakattiin sille pieni heinäkasa siksi aikaa syötäväksi, kun harjasin ja varustin sen. Tämä päivä oli nimittäin pyhitetty ratsastuksen osalta vain ja ainoastaan minulle ja äiti saisi ratsastaa vasta huomenna. :D

 
Pikkulaama <3
 
Kävelin kentällä hetken maastakäsin sinne tänne ja sitten kiristin vyön ja kapusin selkään. Oltiin ainoat kentällä, mutta Dixie on silti tähän astikin toiminut myös niinkin hyvin. Aloitin käynnissä tekemällä käännöksiä ohjat ristissä kaulalla. Ensin Dixie laamaili hetken, yritti kääntyä niin laiskasti kuin mahdollista ja muutenkin sitä piti vähän herätellä. Toistin tätä käynnissä ensin niin kauan, että Dixie alkoi oikeasti tehdä sitä yhtä hyvin, kuin eilen tunnilla ja sitten siirryin ottamaan ohjat kumpaankin käteen ja tekemään kaulaohjalla kääntämistä.



Siinä Dixie toimikin heti todella nätisti, kääntyi välillä jo ihan itsekseen. Toki usein piti muistuttaa ja joskus jopa ihan kunnolla korjatakin, mutta niitä hyviä käännöksiä tuli ehkä jopa eilistä enemmän. Siirryin sitten raviin käyttäen koko kenttää hyväksi, koska tilaa oli todella ruhtinaallisesti sillä muita ei ollut. Tein paljon käännöksiä eri suuntiin ja Dixie tuntui todella kevyeltä ja kääntyi välillä niin hienosti, että!




Käännöksien välissä yritin aina koota Dixieä parhaani mukaan. Kääntymisiä tein tiheään ja välillä otettiin hetkeksi pienet välikäynnit, ennen kuin jatkettiin taas ravausta. Dixie ei yrittänyt yhtään sammua ja ajottain jopa pieni laiskamatomme tuntui ihan eteenpäinpyrkiväiseltä. Selkään se tuntui myös tosi kivalta!

Kun oltiin ravata tahkottu vaikka kuinka kauan ja sain Dixieltä yhden hyvän käännöksen, siirryin käyntiin ja hyppäsin alas selästä. Äiti nappasi satulan ja meni kiikuttamaan sen talliin, kun ítse hyppäsin tynnyrin päältä Dixien selkään. Onneksi se on sen kokoinen, että se on mahdollista. Tällä välin kentälle tuli kaksi ratsukkoa lisääkin.

Ravailin hetken vielä ilman satulaa, mutta sitten siirryin pitkin ohjin käyntiin. Dixie pärskyi ja venytteli kaulaansa, vaikutti kaikinpuolin tyytyväiseltä. Ja niin oli selässä istuva ratsastajakin! Tämä viikko on meidän osalta sujunut nyt niin ihmeen hyvin, että vähän pelottaa, onko seuraavan viikon ratsastukset sitten ihan jotain katastrofeja..Hope not!

Rakas murmeli <3

 
Tänään tuli siis ratsastettua puolitoistatuntia, eli poni sai hyvän liikunnan. Hoidettiin se tallissa ja vietiin sitten tarhaan, missä heti eräs toinen tamma antoi sille kyytiä :--D Huomenna pidänkin heppailuvapaan ja äiti liikuttaa ponskin. Mutta kertokaas mielipiteitä tästä postauksesta! :)

15 kommenttia:

  1. Laukkaatteko te ollenkaan Dixiellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ratsastuksenopettaja on laukannut ja äitikin kerran. Me ratsastetaan ensin ravi ja käynti täysin sujuviksi, ennen kun aletaan laukkatreenailu. Haluan laukata Dixiellä ekaa kertaa ihan tunnilla, eli itsenäisesti en ala säätelemään. :b Mutta siis, tavoitteena on kyllä laukkailukin!

      Poista
    2. Minusta tuo on todella hienoa, että ensin haetaan muut jutut haltuun ennen suinpäin laukkaanlähtöä.
      Minkämerkkinen huopa Dixiellä on ja samaa kysyisin tuosta välifiltistä.
      t.Rea

      Poista
    3. Katson huovan merkin sitten seuraavaksi tallilla, nyt en muista. Ja tuo viltti taitaa olla ihan merkitön :)

      Poista
  2. Liityn lukijaks sun blogiin kans :D En oo ite kai koskaa kokeille länkkäriratsastusta, haluisin joskus sitäkin kokeilla :)

    VastaaPoista
  3. Onko länkkärityylissä tarkoitus pitää kantapäät ylhäällä? :D En siis tiedä yhtään mitään lännenratsastuksesta, siksi kysyn :)

    VastaaPoista
  4. Sulla on tosi kiva blogi mikä malli sulla on kun sulle ei tuu kuviin noita kehyksiä? Kiitos jo etukäteen ;)

    VastaaPoista
  5. Moi! Hieno juttu, että treenit sujuu :) Käyttekö muuten ollenkaan maastoilemassa? Onko tallilla muita opettajia kuin Meeri? Tällaisia kyselen. T. Kukka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käydään välillä, nyt ei olla hetkeen oltu mutta kesällä ainakin sitte enemmän :)
      On toinenkin.

      Poista
  6. Haaste :) http://www.heppahumputtelua.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. Tossa olis haaste : heposteluajamuuta.blogspot.com

    VastaaPoista

Avaa suusi. :)