lauantai 16. maaliskuuta 2013

Ratsastelua ja uusi riimu

Perjantaina tunti oli taas kentällä. Tein Dixien kanssa samaa tehtävää kuin viimeksikin, kääntymistä niin, että se alkaisi seurata ohjaa. Ja aika hyvinhän ne sujuivat, se kääntyi jopa vaikeampaankin suuntaan, eli oikealle tosi hyvin. Nyt pidin myös jalat hyvin kyljissä, mutta katse pitäisi kokoajan edessä. Jännä juttu, että ihan huomaamattakin tulee välillä katsottua kaulaa.

Tehtiin tätä myös ravissa ja hyviä käännöksiäkin tuli, mutta jotkut olivat kyllä sellaisia velttouden huippuja, että :D Kovin energisellä päällä se ei siis ollut ja ravata puksutti vähän niin ja näin, ei kantanut itseään yhtään takaa. Mutta tätä asiaa treenataan sitten joskus, nyt tärkeintä oli saada hyviä käännöksiä ravissa niin, että vauhti myös pysyy yllä.

Tänään olin myös äitini kanssa tallilla pitkästä aikaa yhdessä. Haimme Dixien tarhasta ja alettiin sitten harjailla sitä niin, että tamma sai samalla syödä. Sitten vippasin satulan selkään ja suitset päähän ja eikun kentälle auringon alle mars.

Äiti ratsasti ensin, teki käännöksiä, siirtymisiä jne. Laiskalla päällä oli poni tänäänkin. Kun äiti oli ratsastanut, sainkin idean, että otetaan satula pois ja menen ilman. Äiti sitten punttasi selkään ja sidottiin ohjat niin, että jos sattuisin mätkähtämään alas, ne ei sitten jäisi hevosen jalkoihin.

Kävelin ensin ja huomasinkin, että hyvin siellä pysyi. Tottakai pyöreän ja leveäselkäisen hevosen selässä on helpompi pysyä kun tuollaisen kapean, mutta silti en huomannut liukuvani mihinkään.
Kääntelin hetken käynnissä ja sitten oli pakko kokeilla raviakin. Ravasin ympäri kenttää Dixiellä löysin ohjin tehden käännöksiä ja vaikka tätä saikin tuon tuosta komentaa pitämään ravia yllä, oli ihan mahtava ratsastus! Taisi ponikin tykätä, koska kaikesta laiskuudestaan huolimatta vaikutti ihan pirteältä :)

Nyt vasta muistan, kuinka ihanaa ilman satulaa meno oikeasti on. Tätä me tullaan tekemään jatkossakin!

Hienoin poni <3
 
Ratsastin myös loppukäynnit ja sitten kävelin selästä käsin kentältä tallin eteen. Tätäkään ei olla ennen tehty, mutta nyt varmasti tullaan enemmän tekemään. Tallissa napattiin suitset pois, heitettiin loimi niskaan ja sitten poni pääsi jatkamaan tarhailuaan kamujensa kanssa. Ravilla se kaahasi paalille päin.

Päivemmällä käytiin äitin kanssa agrissa ostamassa uutta riimua, koska vanhoissa postauksissa kerroinkin, että vanha on hankannut Dixien karvoja.  Nyt löydettiin musta riimu, jossa on kivoina yksityiskohtina hevosia. Riimussa on myös reilut karvapehmusteet. Täytyy huomenna testailla, kooksi otin cobin. Dixiellä on kuitenkin niin pieni pää, että saa varmaan säätää riimun pienimpiin reikiin ja toivoa, ettei se olisi sitten sille liian iso.

Mitäs tykkäätte?
 

4 kommenttia:

  1. Tyykikäs riimu. Ja D näyttää ihan kullan hohtoiselta tuossa kuvassa, todella kaunis! Ihanaa kun aurinko paistaa jo lämpimästi, jospa se kevät ja kesä sieltä kohta tulisi.

    VastaaPoista
  2. Kaunis hevonen tää Dixie :D Ja hieno riimu!

    VastaaPoista

Avaa suusi. :)