hienoin D

Perjantain tunnilla opettaja ratsasti Dixien ensin ja näytti selästä käsin mulle ja äidille, mitä pitäisi tehdä. Keskiviikkona kun en vain ymmärtänyt kautta osannut tehdä uutta kääntämistä. Siinä siis ohjat pitää olla mahd. pitkänä ja vaan toisessa kädessä. Ja käännetään nostamalla suoralla kädellä vapaasta kädestä toista ohjaa ylös ja päästetään se heti alas, kun hevonen kääntyy. Kyllä, näin yksinkertaiselta kuulostava asia ja silti niin vaikea. :D Vaikeinta minulle oli nimittäin keskiviikkona pitää riippuvia ohjia ja vielä yhdessä kädessä. Kokoajan oli vähän turvaton olo.

Kun opettaja oli ratsastanut, menin itse selkään ja aloin harjoitella tuota kääntämistä + samalla mukaan tuli istuntaharjoitusta. Äiti meinaan maneesin ovelta aina huusi, jos jalkani ei ollut oikeassa kohdassa ja sekin oli tosi hyödyllistä. Täytyy muistaa pitää ne jalat aina hevosen kyljissä.

Mutta siis, nyt kun rautalangasta väännettiin, kääntämiset onnistui tosi hyvin. Ja mikä tärkeintä, olin rentona Dixien selässä pyykkinaruohjalla ohjat toisessa kädessä. Välillä kääntävä käteni tosin ei ollut ihan suora, mutta kun se korjattiin, niin tuli tosi hyviä käännöksiä. Hevonen oli myös rento ja tuntui selkään tosi mukavalta. Mahtifiilis, ei voi olla muuta kuin tyytyväinen! Hieno Dixie <3

Tosi avartava tunti, tätä täytyy treenata jatkossakin. Tämän uuden kääntämistyylin tavoitteenahan on alkaa harjoittaa hevosta kaulaohjaan, jota Dixie ei siis vielä osaa.

Lauantaina oltiin heti aamusti tallilla. Dixie oli vielä sisällä, mutta jo valmiiksi loimitettu tarhailua varten. Sille oli laitettu fleece alle, koska pakkasta oli reippaasti yli 15 astetta. Me päätettiin mennä kentälle hetkeksi maastakäsittelemään, koska oli kuitenkin niin aurinkoinen ja nätti ilma (vaikkakin todella kylmä!)

Söpöliini <3

Kentällä ensin äiti tarpoi sen kanssa pari kierrosta ja Dixie tuntui itseasiassa tosi pirteältä. Itse tein sen kanssa kaikkia käännöksiä siellä täällä, pysähdyksiä ja peruutuksia ja vähän juostiinkin. Dixie käyttäytyi kokoajan todella hyvin ja sitten päätin kokeilla, seuraako se niin löysällä narulla kuin vaan pystyy. Seurasihan se ja kun levitin edellä käteni ja sanoin wow, tämä pysähtyikin. Ja vain pienellä narun heilautuksella peruutti.

Olin ihan hämmentynyt kun hevonen toimi noin hienosti. Siispä neuvokkaana ihmisenä sidoin riimunnarun löysälle sen kaulaan kiinni ja aloin kävellä. Ja mitäs ihmettä, Dixie seurasi korvat hörössä perässä. Kaartelin, menin ihan siksakkia ja poni seurasi kiltisti perässä. Se kääntyi tismalleen sinne mihin minäkin. Kokeilin myös juosta, mutta Dixie vain vähän reipasti käyntiä ja venyytti kaulaansa. Selvästi kuitenkin yritti tulla mukana, mutta ei jaksanut juosta :D

Tuo seuraamisjuttu oli kyllä ihan huippu, jäi todella hyvät fiilikset. Ainakin oli loistavaa luottamustreeniä ja tätä kyllä koitetaan jatkossakin, kunhan joskus kenttä on samalla lailla vapaana. :)