maanantai 10. kesäkuuta 2013

Puomireeniä

Eilen Dixiellä oli kevyempi päivä ja päätettiin ratsastuksen sijasta treenailla maastakäsin puomeja. Tiistaina eli huomenna kun on minulla trail at hand (trailia maastakäsin) tunti ja äitillä ratsastus trail tunti heti oman tuntini jälkeen. Harmitti ja harmittaa edelleenkin, kun äiti pääsi varaaamaan tuon trailin, mutta trail at hand on ainakin muiden tallilaisten mukaan ihan yhtä kivaa. Toivotaan siis niin!

 
Aloitin ihan alkukävelyillä ja sitten alettiin juoksemaan ja tekemään siirtymisiä. Dixie ei ollut laiskalla päällä ja seurasi hyvin vieressä. Kuvassa ravataan kahden lähekkäin olevan puomin yli. Dixie meni muuten tosi sujuvasti niitä, eikä enää jänskätellyt kuten silloin joskus maneesissa, mutta takajalkojen nostelu tuntui olevan työlästä.
 
Ensin kävellään puomien välistä ja sitten pysäytetään.

Ja perutetaan takaisin, niin ettei jalat kolise puomeihin.

Tämä seuraava tehtävä olikin sitten sellainen, että ensin kävellään kahden puomin välisen tilan päähän ja sitten perutetaan sieltä pois. Dixie perutti tosi kivasti, laittoi vaan käden eteen ja se ymmärsi peruttaa. Varsinaista painetta siis se ei siihen enää nykyään tarvitse. Ekalla kertaa tämä menikin niin kuin vanhalta tekijältä, mutta toisella kertaa kävi ilmeisesti ponin mielestä tylsäksi ja se melkein ihan tahallaan kolisutteli. Kolmas kerta meni kuitenkin tosi hienosti, joten siihen lopetettiin tämä tehtävä. Hieno D, se kyllä osaa, kunhan se jaksaa vaan keskittyä!


uuuh mikä este

 
Mentiin tosiaan paaaljon puomeja, ravissa, käynnissä ja niin, että pysäytetään juuri puomin päälle, että se on etu- ja takajalkojen välissä. Toisinaan Dixie ei kolistanut yhtään, mutta toisinaan :D Se tuntui kunnioittavan enemmän pyöreitä puomeja ja niissä nosteli jalkojaan paremmin, kun tuossa "neliön" muotoisessa.
 
Hyvin siis sujui ja varmasti Dixiellekin oli kivaa vaihtelua. Kauhea hinku päästä selästä käsin menemään sillä puomeja, mutta huomenna on sitten ne trail at hand treenit. Niistä postausta sitten :)
 
 Pus pus <3
 

2 kommenttia:

  1. Sinut on haastettu! http://heppahumputtelua.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Teen haasteen joskus kun ehdin, nyt on niin monta postausta vielä rästissä :s

      Poista

Avaa suusi. :)